Toiminta
Kasvatustoiminta
Bellamosissa on kasvatustoimintaa, ja pentueita syntyy parhaimmillaan kaksi, kolme vuodessa. Koska jindojen kanta on muutenkin aika vähäinen, on vaikea keskittää yhdelle kennelille tarpeeksi hyväluontoisia ja terveitä koiria astutukseen. Pentueet ovat kuitenkin mahdollisia, ja astutukseen siis käytetään mahdollisimman hyväluontoisia ja terveitä koiria. Pentueesta yleensä ainakin yksi jää kenneliin, lopuille etsitään hyvät kodit. Jokaisesta myydystä pennusta tahdotaan kuulla jatkossa ja myös niiden olinpaikka on tärkeä, ettei muutot tapahdu tietämättä Bellamosissa.
Kilpailutoiminta
Bellamosissa on aktiivista kilpailutoimintaa, ja Bellamos kilpailee virallisella puolella. Yleensä Bellamosissa on käynnissä paimennusta, tokoa tai vesipelastusta, mutta kaikenlaista muutakin pyörii välillä varmasti. Agility jää harvemmalle, mutta sitäkin täällä tavataan. Bellamosin omat koirat kilpailevat aina omissa kilpailuissa, jos se suinkin on mahdollista koiralle. Kilpailuja on yleensä enintään kaksi päällekkäin ja parhaimmillaan vuodessa Bellamosissa pyörii viisi kilpailuja, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Hoitotoiminta
Bellamosissa on hoitotoimintaa, joten tietyille koirille pyritään etsimään aktiivinen hoitaja. Hoitaja pitää koirasta huolta ja kirjoittaa hoitotarinoissa, mitä kaikkea touhusi koiran kanssa (tarinat kirjoitetaan minä-muodossa hoitajan näkökulmasta). Hoitajan on valittava koira huolella, ei ainoastaan ulkonäön mukaan. Luonteen on oltava sopiva ja koiran on tutustuttava hyvällä mielellä uuteen hoitajaansa.
Hoitaja hoitaa hoitotarinoissa hoidokkiaan joko kennelillä tai kotonaan. Hoitajan on kuitenkin viimeistään haettava koira kenneliltä kahdeltatoista päivällä ja palautettava seitsemältä illalla. Siinä välillä koiran kanssa voi käydä vaikka lenkillä, puistossa, agilitykeskuksessa tai muualla koirille soveltuvissa paikoissa, sen voi myös viedä omaan kotiin tai koiran kanssa voi olla kennelillä. Se on kuitenkin ruokittava ja lenkitettävä joka hoitotarinassa ja se on pestävä ainakin joka viides hoitotarina. Ylläpitäjiä ei mielellään liitetä hoitotarinoihin, mutta se ei ole välttämätöntä. Jos olet valinnut jonkun sopivan hoitokoiran, voit kysyä hoitamista vieraskirjassa - mikäli siis koiralla ei jo ole hoitajaa.
Hoitajat || Hoitokirja || Kauppa