
Muita kuvia: x
Perusinfo
Kokonimi: Bellamos Boseu
Kutsumanimi: Roku
Syntymäaika: 11.12.2009
Rotu: Korea jindo dog
Sukupuoli: Uros
Kasvattaja: Bellamos
Hoitaja:
Persoona
Roku syntyi Korean kaduille, josta paikallinen rankkuri nappasi sen. Roku ehti olla kaupungin kuulutetuin koira. Koirakeskuksessa kaikki koirat ovat vain 75 päivää, jonka jälkeen ne lopetetaan. Roku ehti olla 68 päivää, kunnes eläinsuojeluyhdisyksen jäsen rakastui koiraan ja päätti ottaa sen mukaansa. Vuoden sisällä koira pääsi muuttamaan, mutta nainen antoi Rokun koirakotiin etsimään uutta kotia, jota kautta se pääsi Bellamosiin.
Roku on johtajatyyppiä, ja sen nimikin tarkoittaa pomoa tai johtajaa. Roku tykkää komennella muita, mutta se harvemmin aiheuttaa eripuraa toisten koirien kanssa - toisille uroksille Roku saattaa ärhännellä eikä tuttavuuksia yleensä synny kuin naaraiden kanssa. Roku on lempeähkö ja ihmisystävällinen. Se ei ole leikkisä tai riehakas, vaan tyynehkö ja rauhallinen. Se on iloinen ja pirteä, ja vaikka se viihtyy enemmän yksin, on se seurallinen. Roku tekee kuitenkin yleensä kaiken itsenäisesti eikä se ole lainkaan riippuvainen toisista. Vaikka voisi olettaa Rokun olevan peloton, se ei perusta kovia ääniä ja äkkinäisiä liikkeitä.
Kisautukset
|
Päivämäärä |
Laji |
Paikka |
Virallisuus |
Luokka |
Tuomari |
Tulokset |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Terveys
Lonkat: A/A
Polvet: 0/0
Kyynärät: 0/0
Silmät: Puhtaat, näkee hyvin
Korvat: Puhtaat, kuulee hyvin
Sydän: Tasainen ääni, ei sivuääniä
Allergiat: Ei havaittuja allergioita
Tekijänoikeudet
Kuva(t): Wormieness, lisenssi
Tekstit: Ana